Ylä-Savon Veturilta tukea Väärninsaaren kehittämiseen

14.10.2022

Kehittämisyhdistys Ylä-Savon Veturin hallitus päätti tuista kokouksessaan 13. lokakuuta. Väärninsaaren ystävien virkistyspolkuhanke sai tukea 16 000 euroa, hankkeen kokonaiskustannusarvio on 26 000 euroa.

Väärninsaaren ystävät ry Lapinlahdelta vaalii ja edistää Väärninsaaren käyttöä kuntalaisten ja matkailijoiden virkistys- ja harrastuspaikkana. Yhdistys on jo parantanut saaren käyttömahdollisuuksia mm. rakentamalla luontopolun ja matkaparkin, sekä tekemällä wc-tilat saunan yhteyteen. Nyt saareen rakennetaan liikunnallinen virkistyspolku. Polulle hankitaan eri-ikäisille soveltuvia liikuntalaitteita. Alueelle hankitaan myös kameravalvontalaitteet. Hanke on jatkumoa Väärninsaaren ystävien aiemmille ja tuleville kehittämistoimenpiteille saaren yleishyödyllistä virkistyskäyttöä sekä matkailua ajatellen. Hanke lisää alueen houkuttelevuutta ja kannustaa asukkaita liikkumaan. Yhdistys toteuttaa hienosti myös Lapinlahden uutta kuntastrategiaa yhteisöllisyyden edistämisessä ja toimii esimerkillisesti yhteistyössä laajasti eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Yhdistykselle myönnettiin yleishyödylliseen investointiin tukea 16 000 euroa.